7.10.2019
TILANNEKATSAUS Rehtori Petri Kiuru kotitiedotteessa 7.10.2019: Koulun tiloissa jatketaan lattiamateriaalien vaihtoa ja työ on edelleenkin edistynyt rivakasti. Hyvin todennäköisesti kakkoskerroksen kaikkiin luokkatiloihin on vaihdettu lattiamateriaalit syysloman loppuun mennessä. Loman aikana myös opettajainhuone saa uuden lattiapinnan. Liikuntasalin korjaustapa on selvityksessä. Alustavasti korjausta suunnitellaan kesälle 2020. 4.9.2019 TILANNEKATSAUS Rehtori Petri Kiuru kotitiedotteessa 4.9.2019: Kuten syystiedotteessa kerroin, luokkatilojen kuntoonlaitto on edistynyt aikataulun mukaisesti. Tiedotan teille ajanmukaisen tilanteen aina kotitiedotteiden ja mahdollisten erillisten Wilma-viestien avulla.Tällä hetkellä kunnostettuja luokkia kakkoskerroksessa on 12. Neljä opetustilaa valmistunee tällä viikolla. Jos aikataulu pitää jatkossakin, niin lokakuun alkaessa on enää viisi kunnostettavaa tilaa jäljellä. Pihalla oleva paviljonki on toiminut hyvin väistötilana. Luokissa on opetukseen tarvittava tekniikka, ja opetus sujuu niissä hyvin. Sisäilmatyöryhmä seuraa oppilaiden poissaolojen määrää ja syitä. Koulumme osalta tilastot ovat normaalit eikä mitään huolestuttavaa ole noussut esille. Seuranta tehdään tietosuojalain edellyttämällä tavalla, eivätkä yksittäisten oppilaiden nimet tule esille tilastoissa. 15.8.2019 TILANNEKATSAUS Rehtori Petri Kiuru kotitiedotteessa 15.8.2019: Remontti on edennyt vauhdilla kesän aikana. Tällä hetkellä väistötilana luokille toimii pihalla oleva paviljonki, jonne mahtuu kolme luokkaa. Viidesluokkalaiset ovat valikoituneet aloittamaan syyslukukauden siellä. Toivotaan, että koulu saadaan kohta täydelliseen kuntoon ja pääsemme keskittymään olennaiseen eli opetus -ja kasvatustehtävään. Kun korjaustyöt on tehty, niin meillä on upeat puitteet opiskella ja koulun pihakin on äskettäin äänestetty Vantaan hienoimmaksi eikä syyttä. 10.6.2019 TILAKESKUS TIEDOTTAA KANNISTON KOULUN LATTIOITA KORJATAAN KESÄLLÄ 2019 Kanniston koululla uusitaan kesän aikana opetustiloissa lattiamateriaaleja korjaussuunnitelman mukaisesti. Työt alkoivat 10.6. ja kestävät koko koulun kesätauon 2019. Korjauksia jatketaan tarvittavilta osin vaiheittain muutama tila kerrallaan syksyllä. Muissa tiloissa korjauksia ei tehdä kesän aikana. Lisätietoja: kunnossapitopäällikkö Jussi-Pekka Sojakka [email protected] Kesäajan lattiaremonttien jatkuminen elokuussa Lattiaremontin 1. vaihe 10.6.-2.8.2019 toteutetaan ainoastaan koulurakennuksen 2.kerroksessa. Työ sisältää mm. lattiapinnoitteen uusimisen, kapseloinnin ja liimojen ja tasoitteiden poiston. Heinäkuun lopussa on 1.vaiheen edistymisen toinen työmaakokous, jossa laaditaan 2.vaiheen eli remontin jatkon suunnitelmia. Koulun pihassa on Cramon siirtokelpoinen rakennus, joka oli aiemmin Kanniston päiväkodin käytössä. Koulu saa erittäin siistin siirtokelpoisen käyttöönsä elokuun alusta. Olemme alustavasti sopineet viidensien luokkien käyttävän em. tilaa väistötarpeemme ajan, jotta päästään mahdollisimman pienillä siirtymillä. Työstämme parhaillaan siirtokelpoisessa koulutyön aloittamisen järjestelyjä. Palaamme remontti- ja väistösuunnitelmiin, niiden edetessä viimeistään elokuun alussa. 3.5.2019 TILANNEKATSAUS Rehtori Stina Tonteri kotitiedotteessa 3.5: Koulurakennuksen terveellisyys ja turvallisuus Kesällä 2019 tehdään koulun 2.krs eli opetuskerroksessa lattiakorjauksia. Henkilökunta pakkaa luokista tarvikkeet muuttolaatikoihin kesäkuun alussa. Koulun pihassa on siirtokelpoinen rakennus, joka jää päiväkodilta tarpeettomaksi kesäkuussa. Edm. tiloja voidaan syksyllä käyttää tarvittaessa koululuokkien väistötiloina. Välitämme Tilakeskukselta saamaamme tietoa remontteihin liittyen, heti, kun on tiedotettavaa. 23.4.2019 TILAKESKUS TIEDOTTAA Linkki tiedotteeseen: https://drive.google.com/file/d/1iHWLfwzDOwPEoQUDeK_AkskOlj5Vuyl_/view 1.4.2019 TILANNEKATSAUS Rehtori Stina Tonteri kotitiedotteessa 1.4: Koulurakennuksen terveellisyys ja turvallisuus Koulumme sisäilmakohderyhmän kokous oli pe 29.3. Kokouksen asiat tiedotetaan Tilakeskuksen toimesta viimeistään viikolla 15. Kokouksessa käsiteltiin sisäilmatutkimusten tutkimustuloksia ja tiedottamista sekä kuultiin alustavia tietoja korjaussuunnitelmien kilpailutuksen aloittamisesta. Koulumme rehtori on henkilökunnan ja vanhempainyhdistyksen hallituksen kanssa pyytäneet tiedotus- ja keskustelutilaisuuden järjestämistä tutkimustuloksien ja tiedossa olevien korjaussuunnitelmien kuulemiseen. Tilaisuus on alustavasti sovittu järjestettäväksi ma 15.4. Vantaan kaupungin teettämän sisäilmaoirekyselyn tulokset julkistetaan viikkojen 14-15 aikana. Vantaa haluaa kehittää koulujaan ja päiväkotejaan kohti terveitä tiloja. Kouluja ja päiväkoteja koskevan sisäilmaoirekyselyn avulla saadaan kokonaiskuva oireilusta. 1.3.2019 KANNISTO KOTITIEDOTE Rehtori Stina Tonteri kotitiedotteessa 1.3: Koulurakennuksen terveellisyys ja turvallisuus Koulumme sisäilmakohderyhmän seuraava kokous on pe 29.3. Kokouksessa käsitellään tutkimustuloksia ja alustavia korjaussuunnitelmia. Kokouksen jälkeen saamme Tilapalveluilta tiedotteen jaettavaksi em. kokouksen asioista. Vanhempainyhdistyksen hallitus ja koulumme henkilökunta on pyytänyt erillisen tilaisuuden järjestämistä tutkimustuloksista ja mahdollisista korjaussuunnitelmista, em. tilaisuus on alustavasti sovittu järjestettäväksi ma 15.4. Kanniston koulun 4.-5. luokan oppilaat osallistuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnalliseen Kouluterveyskyselyyn 1.-31.3.2019. Tutkimus tehdään koulupäivän aikana opettajan valvomana nimettömänä kyselynä. Kouluterveyskyselyn perustulokset ovat käytettävissä maksutta THL:n tulospalvelussa syksyllä 2019. 8.1.2019 TILAKESKUKSEN TIEDOTE Linkki tiedotteeseen: https://drive.google.com/open?id=1HIleGUA3Cs7iGdGxAN1pTI--vzxzI6rP 30.11.2018 KANNISTO KOTITIEDOTE Rehtori Stina Tonteri kotitiedotteessa 30.11: Koulurakennuksen terveellisyys ja turvallisuus koulussa Koulurakennustamme on tutkittu lähes koko syksyn 2018 ajan. Viimeisimmistä rakennuksen kosteustutkimuksista saimme Tilakeskuksen tiedotteen 28.11.2018, jossa todettiin kosteusmittausten jatkuvan. Moniammatillinen Kanniston koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä kutsuttiin koolle nopealla aikataululla edellisen Tilakeskuksen tiedotteen 13.11.18 jälkeen ja kokous järjestettiin ti 20.11.18. Edm. kokouksen jälkeen Tilakeskus laati aiemmin tässä mainitun tiedotteensa koulurakennuksen kosteusmittausten jatkumiseen liittyen. Kouluamme ei ole luokiteltu erityiseksi sisäilmakohteeksi, mm. vähäisten oirehtijoiden lukumäärän vuoksi. Sisäilmapuhdistimia on tällä hetkellä koulussamme neljässä erillisessä tilassa. Mittauksia rakennuksessa tehdään ja kaikki sisäilmaoireilut niin oppilailla kuin henkilökunnallakin otetaan vakavasti ja ohjataan terveydenhuollon piiriin sekä kaikkia oirehtijoiden lukumääriä ja oireiden laatua tarkkaillaan sekä tilastoidaan esim. mahdollisten äkillisten muutoksien havaitsemiseksi. Seuraavat Tilakeskuksen mittaustulokset ja mahdollisten korjaussuunnitelmien tiedotus tapahtuu tammikuussa 2019. Sisäilmaoirekyselyt on avattu sekä henkilökunnalle että huoltajille ja edm. kyselyihin toivomme vastauksianne runsaasti! 28.11.2018 TILAKESKUKSEN TIEDOTE HUOLTAJILLE Kanniston moniammatillisen sisäilmatyöryhmän kokouksessa 20.11.2018 koottiin sisäilmatilanteen tilannekatsaus. Rakennuksen lattioiden tarkempia kosteustutkimuksia jatketaan erityisesti koulun käytössä olevissa tiloissa; tutkittavana on myös tiloja, joissa lattian kosteusongelmaa korjattiin muutama vuosi aiemmin. Päiväkodin tiloissa ei ole havaittu kosteutta lattiarakenteissa, eikä päiväkodin tiloissa ole ilmoitettu oireilua. Sisäilmaoireiluun suhtaudutaan aina vakavasti ja tilannetta pyritään helpottamaan eri keinoin. Tilanne koulussa on rauhallinen. Koulussa ja päiväkodissa on viitisensataa lasta, ja näissä tiloissa työskentelee henkilöstöä viitisenkymmentä henkeä. Lisäksi rakennuksessa on hammashoitolan tilat sekä nuorisotiloja. Tilanne on ollut parin vuoden ajan erittäin hyvä, oireilua on ilmoitettu vain vähäinen määrä tilan käyttäjämäärään nähden. Kosteustutkimukset aloitettiin välittömästi, kun syksyn alussa saatiin tietoa muutamien henkilöiden oireilusta. Oireilusta ilmoittaneet oppilaat ovat eri luokilta, joten selvää yhteyttä tiettyihin luokkatiloihin ei ole ilmennyt. Vaikka oireilua on saatujen tietojen mukaan verrattain vähän, on pyrkimyksenä selvittää koko rakennuksen alueella mahdollisia tarvittavia korjaustoimenpiteitä. Mittaukset jatkuvat Tarkentavat kosteusmittaukset jatkuvat edelleen, sillä joidenkin tilojen lattia-alueilta on löytynyt kosteutta myös tarkentavissa kosteusmittauksissa. Mittauksilla etsitään syitä kosteudelle sekä selvitetään kosteuden todellista laajuutta. Tuloksia mittauksista odotetaan vuoden loppuun mennessä. Tuloksista ja mahdollisen korjaussuunnittelun aloittamisesta tiedotetaan aikaisintaan tammikuussa. Tammikuussa on seuraava sisäilmatyöryhmän tapaaminen. Liikuntasalin alueella selvitetään muutaman oireiluilmoituksen perusteella mahdollista rakenteista tai materiaaleista johtuvaa haittaa. Pintakosteusmittauksissa ei havaittu kohonneita kosteuspitoisuuksia liikuntasalissa. Rakennuksessa selvitetään myös muita sisäilmaan mahdollisesti vaikuttavia syitä. Sisäilmasta on tehty VOC-mittauksia 1. ja 2. kerroksessa nuorisotilojen sekä koulun ja päiväkodin tiloissa, terveydenhoitajan tiloista kolmannessa kerroksessa. Mittausten avulla on pyritty selvittämään muovimatoista johtuvia, mahdollisesti sisäilmaan vapautuvia kemikaaleja. VOC-mittauksissa ei havaittu poikkeavuuksia, mittaustulokset olivat hyvät. Päiväkodin tiloissa ei ongelmia Päiväkodin tiloissa on tehty pintakosteusmittauksia, sekä nyt myös tarkentavia kosteusmittauksia. Mittausten mukaan päiväkodin tiloissa ei ole havaittu kosteutta lattioissa. Päiväkodin henkilökunnalta ja lapsilta ei ole tullut oireiluilmoituksia. Myöskään aiempien selvitysten ja korjausten aikana ei päiväkodissa ole ollut ongelmaa kosteuden tai oireilun kanssa, joten koko päiväkodin alueella tilanne on hyvä. Sisäilmaoireilusta halutaan tietoja On erittäin tärkeää, että sekä koululaiset vanhempineen että henkilöstö tuovat mahdolliset sisäilmasta johtuvat oireilut esiin terveydenhuollossa, jotta hoito voi alkaa ja koulu voi suunnitella tilannetta helpottavia toimenpiteitä. Oppilaat ohjataan kouluterveydenhuoltoon ja henkilökunta työterveyteen sisäilmaoireilussa. Sisäilmaoirekyselyyn kaivataan vastauksia myös oireettomilta Vantaan strateginen tavoite on, että kaupungin tilojen sisäilmatilanne paranee. Nyt on käynnissä kaikkia Vantaan kouluja ja päiväkoteja koskeva oirekysely. Koulujen kyselyt ovat juuri nyt avoinna, alakouluikäisten huoltajien kyselyaikaa on jatkettu 4.12. asti. Yläkoululaiset vastaavat kyselyyn koulussa. Päiväkotilasten huoltajien kysely avautuu 4.12.2018, siitä tiedotetaan tarkemmin lähiaikoina. On ensiarvoisen tärkeää, että vastaukset saadaan kaikkien lasten perheiltä. Vastaukset tarvitaan paitsi oireita kokeneilta perheiltä, myös niiltä, joilla ei oireilua ole ollut. Lisätietoa löytyy sivulta vantaa.fi/oirekysely. Linkit kyselyyn alakouluikäisten huoltajille: suomi https://response.questback.com/indooraid/oxcgei3vrf ruotsi https://response.questback.com/indooraid/yo8jbt3o12 englanti https://response.questback.com/indooraid/cmv2kx6ite arabia https://response.questback.com/indooraid/6vsrnildpp somali https://response.questback.com/indooraid/uovjlhxcl3 venäjä https://response.questback.com/indooraid/v2bcfsjzmy viro https://response.questback.com/indooraid/jcrzghnqyv Lisätietoja: sisäympäristöasiantuntija Leena Stenlund [email protected] sisäilma-asiantuntija Antti Soininen [email protected] Linkki tiedotteeseen: https://drive.google.com/open?id=1tXcSxzSeU0Q1JPFYOSorIntU6W208pDx 13.11.2018 TILAKESKUS TIEDOTTAA Linkki tiedotteeseen: https://drive.google.com/open?id=1E3RnQ4WDYn_a2F8O9YP4DhFMxweAPPdf Kanniston koulussa aloitettiin syyskuussa pintakosteuskartoitukset sisäilman laadun ja rakenteiden kunnon selvittämiseksi. Kartoituksen pohjalta on aloitettu tarkentavia mittauksia, jotka edelleen jatkuvat. Kartoituksessa on havaittu kohonneita pintakosteuslukemia paikoitellen eri puolilla koulurakennusta, pääasiassa lattioiden alueella. Tarkempia mittauksia tehdään marraskuun puolen välin jälkeen (16.-19.11.2018). Niiden avulla pyritään selvittämään syitä kosteudelle ja kosteuden todellista laajuutta. Tämän jälkeen tiedotetaan tutkimustuloksista, kun on saatu kattavampi kuva kokonaistilanteesta. Koulussa on tehty myös VOC-mittauksia ilmasta ja lattiasta, näillä selvitetään ilman haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Näistä mittauksista tutkimustulokset tulevat myöhemmin. Tutkimustuloksista tiedotetaan Wilman välityksellä tarkemmin viikolla 48. Tulosten pohjalta laaditaan korjaussuunnitelmat, joista tiedotetaan viipymättä. Aikataulut sovitaan koulun kanssa yhteistyössä. Lisätietoja: sisäilma-asiantuntija Antti Soininen [email protected] sisäympäristöasiantuntija Leena Stenlund [email protected] TIEDOKSI! Tämä viesti on julkaistu 13.11.2018 Wilman tiedotteissa. Rehtori on pyytänyt Tilakeskukselta kohdekohtaisen sisäilmatyöryhmän perustamista Kanniston koululle. Odotamme Tilakeskukselta tietoa ryhmän kokoamiseksi. |
1.12.2017
SISÄILMAKYSELY
VANVARY kartoittaa sisäilmakyselyn avulla koulujen ja päiväkotien sisäilmatilannetta käyttäjien näkökulmasta. Voit vastata kyselyyn, vaikka et olisi tunnistanut lapsellasi sisäilmaoireita.
Vaikka kysely on suunnattu ensisijaisesti oppilaiden ja päiväkotilasten vanhemmille, kyselyyn voi vastata myös muut Kanniston koulun rakennuksessa työskentelevät henkilöt. Jos et ole oppilas, merkitse kyselyn 2. kohtaan, oletko esim. opettaja tai muuta henkilökuntaa.
Alta löydät lisätietoja oireista ja siitä, miten toimia jos oireita ilmenee.

21.1.2016
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHELTÄ MOITTEET KANNISTON KOULUN SISÄILMA-ASIOIDEN KÄSITTELYSTÄ
Taustaa
Kanniston koulun vanhemmat ry teki joulukuussa 2014 eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun koulussa ilmenneiden sisäilmaongelmien hoidosta. Kantelussa vanhempainyhdistys pyysi oikeusasiamiestä arvioimaan Vantaan kaupungin tilakeskuksen virkamiesten sekä Kanniston koulun rehtorin menettelyn lainmukaisuutta sisäilma-asian käsittelyssä.
Kantelussa vanhempainyhdistys puuttui erityisesti tiedotuksen puutteisiin ja ristiriitaisen tiedon antamiseen sekä vastuullisten virkamiesten toiminnan laiminlyönteihin ennen kevättä 2014, Vaikka kevään 2014 jälkeen tietoisuus sisäilmaongelmasta kasvoi ja koulua ryhdyttiin tutkimaan ja korjaamaan osittain, riittäviin sisäilmaongelman selvittämisen vaatimiin toimenpiteisiin ei tällöinkään ryhdytty. Kaikkia tarpeellisia tahoja ei edelleenkään tiedotettu koulukiinteistön todellisesta kunnosta ja sisäilmaongelman olemassaolosta silloinkaan, kun koulun kunnosta oli jo saatu niin tutkimustuloksiin perustuvia kuin myös kokemusperäisiä viitteitä. Kattavia ja systemaattisia oirekyselyitä ei myöskään pyynnöistä huolimatta teetetty.
Vuoden 2015 joulukuun lopussa eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi päätöksen vanhempainyhdistyksen kanteluun. Eduskunnan oikeusasiamies tutkii ainoastaan kantelut, jotka kuuluvat hänen toimivaltaansa ja joissa on aihetta epäillä, että valvottava on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt täyttämättä velvollisuutensa tai jos oikeusasiamies katsoo muusta syystä siihen olevan aihetta. Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen tekemä kantelu tutkittiin.
Päätös
Apulaisoikeusasiamies toteaa päätöksessään, että vastuu koulutilojen kunnosta ja sisäilman laadusta on koulutuksen järjestäjillä.
Kantelupäätöksessä todetaan, että kanteluasiakirjoissa selvitettiin monesta näkökulmasta koulurakennuksen terveellisyyttä, turvallisuutta ja hyvää rakennustapaa. Oikeusasiamies rajasi tarkastelunsa Vantaan kunnallisten viranomaisten ja viranhaltijoiden toimintaan.
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan asiassa ei ilmennyt selkeitä lainrikkomuksia tai laiminlyöntejä, vaikka kaupungin ja rehtorin toiminnassa nähtiinkin moitittavaa.
Päätöksessä todetaan, että koulurakennuksen sisäilmaongelmien syiden selvittämiseen ja ongelmien poistamiseen on ryhdyttävä viivytyksettä, jolloin ne ovat yleensä poistettavissa pienin kustannuksin. Korjaustöiden viivästyessä ongelmat laajenevat, epätietoisuus rakennuksissa oleskelevien joukossa kasvaa ja korjauskustannukset nousevat. Kun vuonna 2013 sisäilmaongelma oli Kanniston koulussa todettu, olisi tilakeskuksen ja koulun rehtorin pitänyt määrätietoisesti varmistaa, etteivät koulun oppilaat ja henkilöstö altistuisi terveyshaittaa aiheuttaville sisäilman epäpuhtauksille.
Apulaisoikeusasiamies toteaa myös, että kunnan taloudellinen tilanne ei poista julkisen vallan velvoitetta huolehtia oppilaiden opiskeluympäristön turvallisuudesta ja työvoiman suojelusta. Vastuullisten viranomaisten on kerrottava ja tiedotettava mitä kulloinkin koulurakennuksen kosteus- ja homevaurioiden terveyshaitoista ja niiden syistä tiedetään. On myös tärkeää kertoa, mikä on asiaa tutkittaessa vielä

Tiedoite yhdistykseltä
Kanniston koulun vanhempainyhdistys on tehnyt joulukuussa 2014 kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamies valvoo mm. sitä, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät heille kuuluvat velvollisuudet. Käsitellessään kantelua oikeusasiamies ottaa kantaa siihen, onko kantelun kohde menetellyt lainmukaisesti, antaako kantelu aihetta toimenpiteisiin ja millaiset toimenpiteet tulevat kysymykseen.
Kantelussa on kyse kaupungin virkamiesten sekä Kanniston koulun johdon toimien oikeellisuuden arvioinnista koskien koulurakennuksessa todettuja sisäilmaongelmia ja riittävää puuttumista niihin sekä koulurakennuksessa olevien koululaisten ja henkilökunnan oireiluun puuttumista.
Kantelu on vireillä ja on edennyt oikeusasiamiehen käsittelyssä ensimmäiselle lausuntokierrokselle.
Suuri kiitos kaikille perheille, jotka olette auttaneet vanhempainyhdistystä aineiston keräämisessä kantelua varten.
Ohjeet vanhemmille kuinka toimia, mikäli lapsella on oireita
On erittäin tärkeää, että sekä koululaiset vanhempineen että henkilöstö tuovat mahdolliset
sisäilmasta johtuvat oireilut esiin terveydenhuollossa, jotta hoito voi alkaa ja koulu voi suunnitella
tilannetta helpottavia toimenpiteitä. Oppilaat ohjataan kouluterveydenhuoltoon ja henkilökunta
työterveyteen sisäilmaoireilussa. Oire-epäilystä on syytä ilmoittaa rehtorille.
Kaikkia kaupungin kouluja ja päiväkoteja koskevan sisäilmaoirekyselyn tulokset valmistuvat
myöhemmin keväällä ja niistä tiedotetaan erikseen.
Lisätietoja antaa:
sisäympäristöasiantuntija Leena Stenlund [email protected]
sisäilma-asiantuntija Antti Soininen [email protected]"
Lähettäkää oirekuvaussähköposti seuraaville tahoille:
[email protected], Kanniston koulun rehtori
[email protected], Kanniston koulun terveydenhoitaja
[email protected]
Oirekuvaussähköpostissa tulee mainita luokkatilan numero, jossa lapsi on koulussa. Alla liitteenä pohjakuva, josta näette luokkatilojen numerot. Kun tiedätte lastenne opettajan nimen, löydätte oikean luokkatilan numeron. Sähköpostissa ei tarvitse mainita lasten nimiä, eikä mitään muutakaan, mitä pidätte liian arkaluontoisena. Kuvailkaa kuitenkin oireet selkeästi, jotta asian vakavuus ei jää epäselväksi. Kertokaa oireista, joita lapsillanne on ollut Kanniston koulussa, koulun alettua tänä syksynä. Jos ette ole ennen sisäilmailtaa lähettäneet oirekuvausta vanhempainyhdistykselle, voitte ilman muuta kertoa lapsenne oireista myös aiempien lukuvuosien osalta.
Lähettämällä saman oirekuvausviestin kaikille vastuussa oleville tahoille, varmistamme, ettei kukaan heistä voi enää väittää, ettei heillä olisi tietoa oireilusta. Lähettämällä tiedon myös vanhempainyhdistykselle, me puolestamme pysymme kärryillä, kuinka paljon oireilijoita on ja pystymme painostamaan vastuussa olevia tahoja tekemään asialle enemmän.
Sisäilmaoireita ovat mm:
Silmä-, nuha-, astmaoireet, infektiokierre, ihottumat, väsymys, päänsärky, pahoinvointi, lämpöily. -> Kertokaa siis näistä oirekuvaussähköposteissanne.
Sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa oleilu saattaa heikentää ihmisen autoimmuunijärjestelmää, mikä puolestaan voi aiheuttaa autoimmuunisairauksia. Autoimmuunisairauksiin kuuluvat mm. astma, keliakia, diabetes, reuma, ms-tauti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen näihin automaattisesti sairastuu, suurin osa ei milloinkaan. Kaikki kuitenkin altistuvat sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa.

Lue HS juttu 4.9.2014
Vantaalaisopettaja piti oirepäiväkirjaa |
Lue Vantaan Sanomat 3.9.2014
Vanhemmat vaativat: Kanniston koulun tilannetta pitää yhä seurata |
Lue HS juttu 18.8.2014
Kanniston koulun remontti valmistui
Kanniston koulun remontti valmistui
Lue Vantaan Sanomien pääkirjoitus (blogit) 2.8.2014
Vanhempien vallankumous
Lue HS pääkirjoitus 31.7.2014
Lapsille sutta ja sekundaa
Lue HS juttu 30.7.2014
Vantaalaisen Kanniston koulun vanhemmat: Yli 30 oirehtinut
Lue Vantaan Sanomat 18.7.2014
Kaupunginjohtaja Nenonen katuu sanomisiaan
Lue Vantaan Sanomat 17.7.2014
Upouusi koulu revitään hajalle
Remonttitiedoite
päivitetty 14.8.2014
Kanniston koulun remontti on saatu lähes valmiiksi. Vanhempainyhdistyksen edustajat kävivät to 14.8. tutustumassa remontissa olleiden luokkien tilanteeseen remontin valvojan, Martti Eerikäisen, johdolla. Remontoidut luokkatilat sijaitsevat koulurakennuksen toisessa kerroksessa. Toisen kerroksen sisäilma tuntui raskaalta ja kuumalta, uusien muovimattojen hajun aisti selkeästi.
Luokkien kalusteista suuriosa oli paikallaan, myös kiintokalusteet oli kiinnitetty. Luokkatilojen lattiat näyttivät osittain siivoamattomilta, mikä oletettavasti johtuu kalusteiden paikalleen asettamisen aikana tulleesta pölystä. Muuten luokkatilat näyttivät pääsääntöisesti olleen siivottuja, eikä remontinaikaista pölyä ollut havaittavissa. Vanhempainyhdistyksen edustajat pyytävät rakennusurakoitsija A-kumppaneita varmistamaan myös lattioiden perusteellisen puhdistamisen. Iltapäiväkerhon käytössä olevien tilojen siivous oli puutteellisesti suoritettu. Mm. kaappien sisällä olevat astiat ja lautapelit olivat selkeästi rakennuspölyn peitossa. Vanhempainyhdistyksen edustajat pyytävät näiden tilojen perusteellisen siivouksen tekemistä.
Osassa luokkatiloja olivat maalaukset kesken lattialistojen ympärillä. Samoin lattialistoissa olevia ruuvinkantoja oli vielä maalaamatta.
Valvoja Eerikäisen mukaan ilmanvaihto oli torstaina 14.8. säädetty täydelle teholle. Lattiapintoihin asennettujen muovimattojen mattotoimittajan ohjeiden mukaan luokkatiloihin ei ole suositeltavaa mennä ennen, kuin kyseisessä tilassa ilmanvaihto on ollut täydellä teholla ympäri vuorokauden kolmen vuorokauden ajan. Valvoja Eerikäisen mukaan Kanniston koulurakennuksen ilmanvaihto tulee pitää ympärivuorokauden täydellä teholla ensimmäisiin yöpakkasiin saakka. Valvoja Eerikäisen mukaan ilmanvaihtokanavien suodattimet vaihdettiin edellisen kerran keväällä 2014. Ilmanvaihtokanavien suodattimet vaihdetaan jälleen ensiviikon alussa.
VOC-mittausten tuloksia, koskien koulurakennuksen toisen kerroksen viittä remontin ulkopuolelle jäänyttä tilaa sekä alakerran neljää luokkatilaa, ei ole vielä saatu kirjallisessa muodossa. Vanhempainyhdistyksen edustajien ollessa koululla, Valvoja Eerikäinen soitti Vahanen Oy:n tutkijalle, joka kertoi noiden mittaustulosten olleen puhtaat ja kirjallisen raportin valmistuvan piakkoin.
Vanhempainyhdsitys pyrkii järjestämään Kanniston koulun remonttiin liittyen asukastilaisuuden mahdollisimman pian. Tilaisuuteen on tarkoitus saada paikalle remontin toteutuksesta ja jälkiseurannasta vastaavat asiantuntijat kertomaan remontin toteutuksesta ja vastaamaan vanhempien ja koulun henkilökunnan mahdollisiin kysymyksiin. Tiedotamme tästä tilaisuudesta, kun ajankohta varmistuu.
Vanhempainyhdistyksen hallituksen puolesta,
Johanna Mustonen Heidi Dunderfelt
tiedottaja puheenjohtaja

Kanniston koulun remontti loppusuoralla
Päivitetty 5.8.2014 Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen hallituksen edustajat kävivät jälleen ma 4.8. tutustumassa koulun remontin etenemiseen. Remontin etenemistä esitteli remontin valvoja Martti Eerikäinen. Kierroksen päätteeksi vanhempainyhdistyksen edustajat tapasivat koulun rehtoria Helena Jauhoa. Vanhempainyhdistyksen edustajien pyynnöstä, valvoja Eerikäinen oli tilannut tutkimukset myös luokkatiloihin 2.112 ja 2.070 sekä tiloihin 2.066 ja 2.093 (kirjasto ja ip-kerhon tila) sekä lisätutkimukset luokkatilaan 2.074. Vahanen Oy:n tutkijat olivat tutkineet nämä tilat pintakosteuden tunnistimella, tehneet viiltomittauksia sekä tarvittaessa porareikämittauksia. Missään näistä tiloista suhteellinen kosteus ei yltänyt lähelle kriittistä rajaa 85 Rh %. Tästä syystä Vahanen Oy:n tutkijoiden mukaan näissä luokkatiloissa ei ole tarvetta uusia lattiapinnoitteita. Luokkatilassa 2.074 lattiapinnoite uusitaan jo aikaisemmissa tutkimuksissa tarpeelliseksi todetulta alueelta. Yllä mainitut tilat on todennäköisesti rakennusvaiheessa päällystetty viimeisenä, jolloin betonilla on ollut riittävästi aikaa kuivua, eikä myöhemmin ole syntynyt ongelmaa märän betonin ja mattoliiman reagoidessa. Käytävien osalta lattiapinnoitteiden uusiminen ei ole tarpeellista, koska betonin suhteellinen kosteus jää myös alle kriittisen rajan. Valvoja Eerikäisen mukaan, käytävät on rakennusvaiheessa pinnoitettu viimeisenä, jolloin betonilla on ollut tarpeeksi aikaa kuivua. Betonin kuivumista käytävillä on auttanut myös käytävien päistä tapahtunut tuuletus sekä käytävillä olleet puhaltimet. Alakerran teknisen työn (tekstiili-, puu- konetyön ja luonnontutkimuksen ) tilojen voc-mittausten tuloksia ei ole vielä saatu, joten kolikkomaton vaihtaminen on vielä auki. Ruokalaa ja liikuntasalia Vahanen Oy:n tutkijat eivät nähneet tarpeelliseksi tutkia, vanhempainyhdistyksen edustajien pyynnöstä huolimatta. Ma 4.8. mennessä, oli luokkatiloihin 2.039-2.043 laitettu muovimatto. Haju noissa luokissa oli lievä, uuden muovimaton hajuksi määriteltävä. Näissä luokkatiloissa tuuletettiin ikkunat auki. Pölyä näissä luokkatiloissa oli merkittävästi. Näiden luokkatilojen siivous aloitetaan ti 5.8. Siivous tullaan suorittamaan yleisesti vastaavissa tilanteissa käytettävin menetelmin. Mitä todennäköisimmin tämä tarkoittaa hienoharjaimurointia lamppujen ja kattojen osalta sekä kaikkien muiden luokkatilojen pintojen sekä luokkiin tuotavien kalusteiden osalta nihkeäpyyhintää. Luokaktiloihin 2.086-2.088, sekä 2.073, 2.075, 2.051, 2.068 ja 2.069 oli laitettu tasoite ja tasoite oli kuivumisvaiheessa. Ennen muovimaton asennusta tasoitteesta otetaan näytepala, josta mitataan tasoitteen kuivuus. Luokkatilat 2.089-2.091 ja 2.111 oli käsitelty kahteen kertaan epoksilla. Näihin luokkiin asennetaan muovimatot viimeisenä, viimeistään ma 11.8. Ennen luokkatilojen käyttöönottoa muovimattojen tulisi antaa tuleentua. Valvoja Eerikäinen suosittelee n. viikon tuleentumisaikaa ennen luokkatilojen käyttöönottoa, jotta uuden muovimaton haju ehtisi riittävästi haihtua. Kun kaikissa luokkatiloissa on suoritettu loppusiivous, laitetaan ilmanvaihto täysille vuorokauden ympäri. Valvoja Eerikäinen suosittelee ilmanvaihdon pitämistä täysillä ensimmäisiin yöpakkasiin asti. Ilmanvaihtokanavien suodattimet vaihdetaan puolenvuoden välein. Rehtori Jauho kertoi odottavansa Tilakeskukselta kirjallista selvitystä siitä, milloin luokkatilat on turvallista ottaa käyttöön muovimaton mahdollisten hajuhaittojen suhteen. Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen sähköpostiin [email protected] voi edelleen lähettää kommentteja ja erityisesti asiantuntijamielipiteitä Kanniston koulun remonttiin liittyen. Otamme edelleen vastaan myös oirekuvauksia. Kiitos teille kaikille, jotka olette meitä sähköpostitse lähestyneet, joko oirekuvauksin tai rakentavin kysymyksin ja mielipitein! Vanhempainyhdistyksen hallituksen puolesta, Johanna Mustonen, Heidi Dunderfelt, Tuula Ratia |
Kanniston koulun remontin etenemisestä
Päivitetty 3.8.2014 Pe 25.7. 2014 Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen edustajat kävivät jälleen tutustumassa Kanniston koulun remontin etenemiseen. Luokkatilojen remontin etenemistä esittelivät remontin valvoja Martti Eerikäinen sekä A-kumppaneiden kosteuskartoittaja, työnjohtaja Sami Savijärvi. Mukana oli A-kumppaneilta myös Kari Mäkelä. Kiersimme jälleen kaikki luokkatilat. Viiteen luokkatilaan, nro:t 2.039-2.043, oli 25.7. menessä tehty epoksointi käsittely Uzin-tuoteperheeseen kuuluvalla epoksointiaineella. Ennen epoksin laittamista, lattiabetonista oli mitattu suhteellinen kosteus 1 cm:n syvyydestä. Suhteellinen kosteus oli mitattu jokaisessa luokkatilassa kahdesta kohdasta, läheltä ulkoseinää ja keskeltä lattiaa. Epoksilla käsitellyissä luokkatiloissa suhteellinen kosteus oli matalimmillaan 62,6 % ja korkeimmillaan 75 %. Luokkatilat, joissa mittaushetkellä suhteellinen kosteus oli ollut yli 80 % 1 cm:n syvyydessä, betonin kuivatus oli edelleen käynnissä. Epoksilla käsiteltyihin viiteen luokkatilaan tullaan viikon 31 aikana laittamaan tasoite. Uzin-tuoteperheen tasoitteen kuivumisaika on 16 h mutta valvoja Eerikäisen mukaan tasoitteiden annetaan kuivua 2 vrk ennen muovimattojen asennusta. Lisäksi mattoasennusta edeltäen tasoitteesta otetaan näytepala, jolla varmistetaan tasoitteen riittävä kuivuus (= <60% tai alle huoneen Rh%) Luokkatiloja 2.112, 2.070 sekä tiloja 2.066 ja 2.093 (kirjasto ja ip-kerhon tila) ei edelleenkään oltu tutkittu. Vanhempainyhdsityksen edustajien vaatimuksesta valvoja Eerikäinen lupasi tilata Vahanen OY:n tutkimukset noihin tiloihin heti. Luokkatilassa 2.074 korjattavaksi oli ehdotettu vain puolet luokan lattiapinnasta. Tämän luokkatilan lisätutkimukset valvoja Eerikäinen lupasi myös tilata. Mittaukset tultaneen suorittamaan 29.7.-30.7.-14) Alakerran teknisen työn (tekstiili-, puu- konetyön ja luonnontutkimuksen ) tilojen ja liikuntasalin tutkimukset ovat kesken, mutta valmistuvat heinäkuun aikana. Alakerran luokissa valvojan ja tilaajan toimesta pohditaan lattiapinnoitteena käytetyn kolikkomaton vaihtamista muunlaiseen materiaaliin, edellytyksellä, että ao tilojen VOC-pitoisuudet sitä edellyttävät. Alakerran luokkatiloista musiikkiluokkana käytössä olleessa tilassa sekä luokkatilassa, jossa olivat teknisen työn raskaimmat koneet, pistävä haju oli merkittävä. Johtuuko se vain kolikkomatosta vai mahdollisen kostean betonin reagoinnista mattoliiman kanssa, valvoja Eerikäinen lupasi selvittää Inststo Vahasen tutkimuksilla. Vanhempainyhdistyksen hallituksen puolesta, Johanna Mustonen, tiedottaja Heidi Dunderfelt, puheenjohtaja Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen sähköpostiin [email protected] voi lähettää kommentteja ja erityisesti asiantuntijamielipiteitä Kanniston koulun remonttiin liittyen. Otamme edelleen vastaan myös oirekuvauksia.
Kanniston koulun remontti etenee
päivitetty 17.7.2014 Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen edustajat kävivät ke 16.7. tutustumassa Kanniston koulun remontin etenemiseen. Vanhempainyhdistyksen edustajat kiersivät kaikki remontoitavat luokkatilat remontin valvojan, Martti Eerikäisen sekä A-kumppaneiden kosteuskartoittaja, työnjohtaja Sami Savijärven kanssa. Kaikista remontoitavista luokkatiloista oli poistettu muovimatot. Mattoliimojen ja tasoitteen hionta betonista oli käynnissä osassa luokkatiloja, jotka oli alipaineistettu. Myös betonin kuivaus oli aloitettu osassa luokkatiloja. Ennen uuden tasoitteen levittämistä, riittävän kuivan betonin päälle tehdään epoksointi- käsittely. Epoksointi tehdään Uzin-merkkisillä tuotteilla: pohjustin PE 280, kapselointi PE 460, tasoite, mattoliima ja muovimatto. Myös tasoite ja mattoliima ovat Uzin-tuotemerkkiä. Edelliseen tiedotteeseemme lisäyksenä mainittakoon, että myös luokkatilassa 2.051 tehdään samat korjaustoimenpiteet kuin muissa korjattavissa luokkatiloissa. Myös puolittain korjattavaksi merkitty iltapäiväkerhon käytössä olleen tilan lattia korjataan kokonaan. Vastaavasti luokkatilan 2.074 lattia korjataan noin puolen lattiapinnan alueelta. Vanhempainyhdistyksen edustajien pyynnöstä Martti Eerikäinen esittää rakennuttajapäällikkö Juha Vuorenmaalle pyynnön tilata Vahanen OY:ltä lisätutkimuksia koskien ensimmäisen kerroksen neljää luokkatilaa, joihin tullaan ensi syksynä sijoittamaan kaksi viidettä luokkaa. |
Kanniston koulun luokkatilojen korjaukset aloitettu
Päivitetty 10.7.2014
Kanniston koululla 26.5.2014 pidetyssä sisäilmatilaisuudessa tuli esille epäilyjä kesällä 2013 koulurakennuksessa tehtyjen lattiarakenteiden kosteuskorjausten riittävästä laajuudesta. Tilaisuudessa ilmenneiden ristiriitaisten tietojen johdosta Tilakeskus on teettänyt Kanniston koululla lisätutkimuksia kesäkuussa 2014. Tutkimukset ovat tehneet Vahanen Oy:n asiantuntijat.
Kanniston koulurakennuksen toisen kerroksen luokat ja käytävät on tutkittu. Tähänastisissa tutkimuksissa yli 90 % suhteellinen kosteus mitattiin suoraan lattiapäällysteen alapuolelta 18:sta kohdasta. Tämä tarkoittaa, että 16 luokkatilassa 19:sta sekä kahdessa aiemmin iltapäiväkerhon käytössä olleessa tilassa suhteellinen kosteus oli liian korkea ja tilojen lattiarakennetta tullaan korjaamaan. Korjattavat tilat näkyvät viereisestä PDF-tiedostosta.
Korjaukset suorittaa A kumppanit. Yrityksen toimialaan kuuluu erityisesti kosteusvaurioiden korjaus. Vahanen Oy jatkaa Kanniston päiväkodin puolella tutkimuksia, joiden tuloksista ilmoitetaan niiden valmistuttua.
Luokkatiloissa on aloitettu purkutyöt 7.7.2014. Tavoitteena on saada asianmukaiset korjaukset suoritettua koulun alkuun mennessä. Korjaustoimien etenemisestä tiedotetaan projektin edetessä.
Kesäterveisin Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen hallitus
Lähetä palautetta tai ideoita